TERVE IHMINEN
Mitä on terveys? Terveys on mielestäni sitä, kun fyysinen, psyykkinen ja
sosiaalinen hyvinvoinnin tila on täydellinen. Mielestäni tällaista tilaa on
kuitenkin mahdoton täydellisesti saavuttaa.
Mielestäni terve ihminen voisi olla sellainen, joka pystyy olla
asiallinen, identiteetin tajuinen, sopeutumiskykyinen, sisältään vapaa,
itseluottavainen, pystyy pyytämään anteeksi, sekä antamaan anteeksi ja osaa
myös kiittää. Terve ihminen voi olla myös fyysisesti hyvässä kunnossa, sekä
myös henkisesti.
TERVE MIELI
Mielenterveydelliseen ihmiseen voidaan yhdistää esimerkiksi onnellisuus
ja hyväntuulisuus. Mutta on myös tervettä, että ihminen pystyy tuntemaan sekä
iloa, negatiivisuutta, että surua. Terve mieli pystyy myös kohtaamaan
epäonnistumisia, joista on aina vaan suunta ylöspäin. Mielenterveyteen kuuluu
myös se, että elää haluamallaan tavalla ja kyky olla rohkea.
Mielenterveyttä edistäviä asioita voisivat olla esimerkiksi liikunnan
harrastaminen, muiden arvostaminen, itsensä hyväksyminen, vastoinkäymisten
kestäminen ja hyväksyminen, kyky selvittää vaikeita tilanteita, ystävät ja
sopeutuminen
RAVINNON, LIIKUNNAN JA LEVON MERKITYS TERVEYDELLE
Ravinnon, liikunnan ja levon merkitystä terveydelle voidaan kutsua hyvinvoinnin
kolmiona. Hyvinvoinnin lähde on usein uni ja lepo, jotka vaikuttavat
hyvinvointiin ja opiskelukykyyn, liikunta sekä monipuolinen ravinto.
Liikunta voi auttaa rentoutumaan esimerkiksi työelämässä, se parantaa
unenlaatua, itsetuntoa, mielialaa ja parantaa stressinhallintaa.
Ravinto antaa ihmiselle energiaa, sekä myös nautintoa. Ruoasta saat
esimerkiksi proteiineja, jotka uusivat kudoksia. Ruoasta saatavat ravintoaineet
pitävät hormonitasoa yllä, säätelevät elintoimintoja ja tuottavat ennen kaikkea
ruumiille lämpöä.
Itse harrastan viikossa 3 kertaa lentopalloa ja käyn myös joskus
salilla. Kesäisin harrastan kavereiden kanssa myös rantalentopalloa. Syön
päivässä noin viisi kertaa, joka sisältää yhden tai kaksi lämmintä ateriaa,
mutta esimerkiksi viikonloppuisin rytmi voi mennä sekaisin, jolloin lämmin
ruoka saattaa jäädä kokonaan väliin ja muutenkin syöminen vähille.
Epäterveellistä minussa ehkä on se, että napostelen joskus jotakin pientä.
Itse olen kova murehtimaan ja stressaamaan asioita. Käyn usein läpi
stressaavia asioita tuntikausia, sillä se auttaa enemmän ymmärtämään ja saamaan
asiat tärkeysjärjestykseen.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin terve elämä on mielestäni jotakin
sellaista, että on fyysisesti sekä myös psyykkisesti. Tervettä on myös, että
osaa iloita ja nauttia elämän pienistäkin ilon hetkistä, mutta osaa myös
kohdata vastoinkäymisiä, ja ymmärtää niidenkin todellisuus ja suru kuuluu myös
elämään, joka on myös hyvä ymmärtää!
Kuvien lähteet: Google kuvahaku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti